Paperikurssin isompi työ oli paperimassaveistos, jonka sisällä on tukirakenteena kanaverkko. Verkko peitettiin sanomalehtisuikaleilla ja loppumuotoilu tehtiin paperimassalla. Viimeistely akryylimaaleilla maalaten.
Massaa lisättiin osissa ja välillä työn piti antaa kuivua. Paperimassa kuivuu hitaasti ja se on herkkää kolhuille. Hai pääsi kuivumaan kangaspuiden yläosan päälle, jotta evä ei saisi kolhuja ja alaosa haista kuivuisi.
Valmiin hain pohjan maalasin harmaaksi. Evien kärjet värjäsin esikuvan mustapilkkahain mukaan mustakärkiseksi. Olen ollut onnekas ja nähnyt musta- ja valkopilkkahaita Similanin saaristossa Thaimaassa sukelluksilla.
Pohjamaalin kuivuttua hai sai ylleen liukuvärjätylle siniselle pohjalle isoja keltaisia ja punaisia kukkia. Hain nimeksi tuli Vegaanihai. Tarkoittaen, että se ei syö pinnalla olevia uimareita. Luonnossa mustapilkkahait eivät ole yleensä vaarallisia ihmisille. Tulevaisuudessa voisin tehdä paperimassaveistoksia, sillä verrattuna keramiikkaan paperimassa on paljon armollisempi materiaali.