Paperin valmistusta

Paperiviira, irtokehys ja alaosa, jossa on verkko.

Kahtena viimeisenä kertana on ollut paperin valmistuksen vuoro. Aluksi valmistettiin kierrätyslistasta ja metalliverkosta nitomalla viirat. En tehnyt viiraa, sillä käytin valmista viiraa. Viiralla siis nostetaan altaasta paperimassaa, joka jää viiran verkkoon kiinni ja tästä syntyy valmistettava paperiarkki.

Valmistetuissa viiroissa oli vain yksiosa, jolloin paperiarkin rajaamisen tehdään viirojen reunat teippaamalla ja paperimassaa pitää puhdistaa verkosta pois. Tällöin arkin reunoista tulee luonnolliset ja pehmeät. Yleensä viiroissa on verkko-osa ja irtokehys, joka rajaa paperiarkin halutun malliseksi. Irtokehystä käyttämällä paperiarkin reunoista tulee siistit ja suorat. Käyttämäni viira on jälkimmäisen kuvauksen mukainen.  

Käsityökoululainen on nostanut viiran massasta.

Paperin valmistamisen perusteet oppii nopeasti ja helposti. Paperin tekemisen jatko-opinnot ovatkin jo toinen juttu, sillä paperi mahdollistaa vaikka mihin! Paperia voi valmistaa oljesta, hamppukuidusta, villasta, puuvillasta, pellavasta, kopiopaperista, kierrätyspaperista, vanhoista vaatteista (luonnonkuituisista), post-it-lapuista, muutamia esimerkkejä mainitakseni. Näpsässä valmistettiin paperia kopio- ja kierrätyspaperista sekä oljesta. Hyvät ohjeet paperin valmistukseen löytyvät esimerkiksi Serlachius-museoiden nettisivuilta. Gustaf-museolla pidetään tilauksesta myös paperipajoja, joissa opetellaan paperiarkin tekemistä ja sen koristelemista paperimassalla.

 

Liian paksu paperiarkki eli vettä oli liian vähän suhteessa massaan.

Käsityökoulussa paperi jauhettiin blenderin sijaan sauvasekoittimella, mutta tehosekoittimella saa paljon nopeammin ja tehokkaammin paperimassan pieneksi silpuksi. Ammattipaperintekijät käyttävät tässä työvaiheessa hollanteria eli kuitujen jauhinlaitetta. Hollanteri keksittiin 1600 -luvulla Alankomaissa lumppujen jauhamiseen paperin valmistusta varten. Minulla olisi ollut mahdollisuus käyttää toisaalla hollanteria, mutta minua peloteltiin sen siivoamisen hankaluudesta.   Paperimassassa paperin ja veden suhde tulee olla oikea, jotta massa ei ole liian paksua tai ohutta. Paksusta massasta tulee tönkköjä arkkeja ja massa valuu viirsta pois. Ohutta massaa on vaikea käsitellä ja sitä on vaikeaa irroittaa viirasta pois. Paperimasshan ohenee sitä mukaan, kun arkkeja valmistuu. Paperimassan ja veden suhde on silloin oikea, kun massa pysyy vaivattomasti viiran verkossa ja ei näytä kovin paksulta.

Olkipaperia.

Ensimmäisellä kerralla tein pelkkää olkipaperia eli massassa oli olkea, perunajauhoa sidosaineena sekä vettä. Oljet jämähtivät viiran verkkoon kiinni, eikä viiran ahkeralla kuivauksella ollut asiaan vaikutusta. Lopulta opettaja sai kopauttamalla viiraa pöytää vasten oljet irtoamaan viirasta. Ihme ja kumma olkipaperi säilyi ehjänä! Olkia liotettiin aluksi viikko vedessä ja sen jälkeen keitettin päivä ennen kuin masasta saattoi tehdä paperia.

Seuraavalla kerralla tein kierrätyspaperimassasta muutamia kerroksia päällekäin ja lopuksi lisäsin ohuen olkikerroksen koristeeksi. Märät paperiarkit näyttivät oikein kivoilta, paremmalta kuin pelkkä olkipaperi. Lisäksi kokeilin vesileimatekniikkaa eli muotoilin rautalangasta kuvioita. Laitoin kuviot puulevylle ja päälle kumosin paperiarkin. Roiskutin arkin päälle punaisia pigmenttiläiskiä, saas nähdä miten onnistui!

 

Paperin valmistus on hauskaa, mutta aika pikkutarkkaa puuhaa. Tekemisen aikana massan ohenemista pitää tarkkailla, hätäileminen ei sovi paperin tekoon. Arkkiin tulee helposti reikiä, jos ei keskity tekemiseen. Lopputöissä pitää ehdottomasti kiinnittää huomiota ettei massaa joudu viemäreihin, sillä se tukkii ne. Välineet pitää pestä huolellisesti ja monelta kantilta. Kuivuva massa tukkii viiran tehden siitä käyttökelvottoman pidemmän ajan kuluessa. Huolellisuudella paperin tekeminen ja lopputyöt sujuvat parhaiten. Tämä olikin minulle viimeinen kerta käsityökoulua ennen joululomaa. Seuraavana vuonna koulu alkaa paperimassaveistoksilla ja kirjan kovertamisella.

Ilmapalloja ja liimaa

Vuodenajasta ei olla erehdytty, vaikka vesi-ilmapalloja täyttelin paperikurssin aloittajaiseksi. Muut täyttivät isoja ilmapalloja ihan ilmalla, mutta minä valitsin veden pallojen sisällöksi. Tämän jälkeen pääsin tuorekelmun, liiman ja paperinarun kimppuun. Ilmapalloista tehtiin paperinarupalloja.

Välivaiheista ei ole kuvia, sillä työ oli sen verran sotkuista etten halunnut sotkea puhelinta. Jätin pallot kuivumaan ja seuraavaksi kerraksi pitäisi löytää 12 lampun valosarja. Muut käsityökoululaiset tekivät hieman isompia palloja.

Sitruunahedelmän tuoksuinen kranssi

Aikaisemmin syksyllä sain aikaiseksi pelkän pajurungon luonnonmateriaalikranssia varten. Sen jälkeen pohja on pyörinyt parvekkeella, olohuoneessa, sukulaislasten kädessä ja sille on naurettu kippurassa. Olihan se vähän surkean oloinen.

Syksyn mittaan keräsin lehtikuusen käpyjä kranssia varten. Tänä viikonloppuna vihdoin iski inspiraatio tehdä käpykranssi valmiiksi. Yritin aluksi kiinnittää käpyjä ohueen pohjaan rautalangalla, mutta kärsivällisyys ei riittänyt langan kanssa värkkäämiseen. Päätin lähteä ostamaan kuumaliimatarvikkeita, mutta ostosmatkalla tapasin tutun ja minut houkuteltiin metsään luonnonrauhaan. Metsästä tarttui mukaan vähän aikaa sitten kaadetun siperian- ja palsamipihdan risteytyspuun havuja. Ne ovat paljon pehmeämpiä kuin kuusenhavut ja tuoksu on kuin sitruunahedelmältä. Siperian- ja palsamipihdan risteymäpuu kasvaa kuulemma nopeasti. 

Havuissa on huumaava tuoksu.

Havut kiinnitin kuuliaisesti rautalangalla ja muutamat oksat liimasin kuumaliimalla. Kävyt liimasin havujen päälle, kun sormet eivät kestä rautalankaa. En tiedä kestääkö kuumaliima sääolosuhteita, mutta sambakarnevaaleilla liimaukset ovat tähän mennessä kestäneet jopa sadetta. Lopuksi vein kranssin koristamaan sukuhautaa, koska itselläni ei ole sille käyttöä. Ehkäpä teen vielä styroxkranssipohjaan liimaamalla käpykranssin jouluksi.

Itsepäinen veneenrötkäle

Virpiangervon latvat.

Luonnonmateriaalikurssi jatkui risutöillä. Tutustuttiin aluksi risutöiden tekemiseen pienellä työllä eli risuveneen valmistamisella. Minun työni valmistelu alkoi siitä, että pätkin itseäni pidempien virpiangervo-oksat materiaaliksi. Loput angervot jemmasin isompaa työtä varten, jossa todennäköisesti tarvitaan hieman järeämpiä työkaluja. Risuista syntyi paljon roskaa, joten alkuvalmistelut oli parempi tehdä ulkona. 

Risunippuja venerungoksi.

Pätkimisen jälkeen risuista tehtiin sopivan pituisia nippuja niin, että kummassakin päädyssä oli mukana latvoja. Jälkikäteen hieman harmitti, kun valkeni tämän työvaiheen olevan ensiarvoisen tärkeä veneen siisteyden kannalta. Nimittäin niput kierrettiin ohuella rautalangalla yhteen. Seuraavan kerran täytyy muistaa laittaa rautalankakiinnitykset samaan kohtaan risunippuja ja tehdä kieputuksesta siistin tiukka.

Niput punottiin yhdeksi matoksi rautalangalla, sepä vaati paljon sormivoimia. Matosta olisi pitänyt saada tasainen yhtenäinen tyylikäs risupeite eli tässä työvaiheessa hanskat olisivat olleet pop! Punonta vaatii melkoisesti tilaa ja se olisi ollut parempi tehdä pöydän päällä, eikä puoliksi sylissä.

Käsivoimia vaativa taivutus.

Maton jälkeen toinen pää sidottiin rautalangalla, sitten käsivoimin muotoilemaan veneen kaarevuutta. Angervot ovat jäykkiä itsepäisiä risuja ja ne ei helposti taipunut kaarevaksi. Risut olivat jo hieman liian kuivia, siksipä katkeamisvaaran vuoksi niitä ei uskaltanut painaa kovin lujaa. Sain avustuksella sidottua kummatkin päät kiinni ja hieman taivutettua risuja. Hyvällä tahdolla risutyöstäni on havaittavissa veneenmuoto.  Työni ei ihan ehtinyt valmistua kokonaan ja se on odottanut viimeistelyä parvekkeella. Täytynee kerätä sisua viimeistelläkseni risutyön loppuun.

Isoa risutyötä varten täytynee muistaa ottaa mukaan kunnon hanskat, käyttää hyödyksi risujen ominaista muotoa, sillä ne ovat lähempänä puiden oksia kuin risuja. Virpiangervolla on oksissakin voimakas tuoksu, jonka tähden risutöitä ei voi laittaa sisätiloihin. Pihamaalle voisi tehdä risuteltan, aitaan koristeen, kuitenkin upeaa juurakkoa hyödyntäen. Onneksi tässä on vielä kohtalaisesti aikaa jalostaa ideoita.

Olkinen pannunalunen

Luonnonmateriaali-kurssi jatkui pataluhan merkeissä. Saimme hieman helpotusta pataluhan tekemiseen, kun olkinen runko oli jo valmiina. Aikaisin samana aamuna oljet oli laitettu lämpimään veteen likoamaan kieputusta varten. Tarpeeksi pitkiä tukevia rukiinolkia on kuulemma vaikea saada.

Donitsin päälle ryhdyttiin kieputtamaan 3-4 oljenkortta. Alku oli tietysti haasteellinen, muuten kohtalaisen helppo tehdä. Olkien kiertämiseen, vetämiseen ja nykimiseen sai purkaa patoutuneet voimat, ehkäpä pataluha on ollut entisaikojen ressilelu? Pataluhan vaikeus oli siinä ettei katkonut turhanpäiten rukiinolkia.

Pannunalunen valmistui yhdessä illassa. Tämän pataluha taitanee jäädä kerran elämässä -kokeiluksi. Taidan kohdistaa voimavarani enemmänkin esimerkiksi perinnelankatekniikoihin kuin olkitöihin, mutta oli mukava oppia uusi perinnekäsityö.

Lukuvuosi 2015-2016 käynnistyi

Kesällä piti kerätä luonnonmateriaaleja; risuja, sammalta, heinää tms. syksyn Näpsä-kursseja varten. Minulla oli kiireinen kesä, että luonnonmateriaalien keräys keskittyi lähinnä käpyihin ja niistäkin puolet unohtui mökille.

Ensimmäisellä kerralla tehtiin kranssi luonnonmateriaaleista ja pohjana käytettiin pajua. Minun kranssi näyttää tältä:

Tein aluksi kranssinpohjan, kunnes muutin suunnitelmia ja halusin käyttää rukiin olkia. Mielessäni oli pyöreä kranssi, josta sojottaa tähkäpäitä. Oljet olivat kuivia ja niitä pitää liottaa ennen käsittelyä. Tästä syystä pääsin vasta seuraavalla kerralla letittämään märkiä olkia.

Lopputuloksena oli sydämen muotoinen kranssi tähkillä. Haluaisin vielä muokata kranssia, sillä se on liian yksinkertainen.

Olkia käytetään myöhemmin syksyllä, kun tehdään pataluhia.

1. vuosi lopussa

Näpsä loppui viime viikolla ja ensimmäinen vuosi meni hujauksessa. Vuosi alkoi kasvivärjäyksellä, sitten oli vuorossa kierrätyspaja ja lopuksi nahkatyökurssi. Mielenkiintoisia asioita oli kasvivärjäys ja nahkatyökurssi, molempia voisi kokeilla myöhemmin uudestaan. Kierrätysmateriaalista tehtyjä käsitöitä tulee varmaan tehtyä silloin, kun sopiva inspiraatio iskee. Kierrätysmateriaaleista uuden tuotteen luominen vaatii paljon aikaa ja pohdintaa, jotta käsitöistä tulisi kauniita ja viimeisteltyjä.

Sydämiä rakkaalle koiralle

Viimeisenä työnä Näpsässä valmistui koiran nahkapanta. Panta onnistui ihan hyvin ensimmäiseksi nahkatyöksi. Muutamia asioita olisi voinut tehdä toisin, mutta seuraavalla kerralla sitten. Pannan valmistumisen lisäksi korjattiin yhdessä opettajan kanssa laukku, josta oli kiinnityslenkki mennyt poikki. Saan taas käyttää lempilaukkuani :)

Ensi viikolla on tiedossa Näpsä käsityökoulun 45v.-juhlat ja oppilastyönäyttely aukeaa, jossa on nähtävillä minunkin käsitöitä.

Nahkatyökurssin satoa

Pahvikaavan leikkausta

Kevään viimeisenä valinnaisena kurssina valitsin toisessa Taitokeskuksessa olevan parkkinahkatyökurssin. Kurssilla piti tehdä nahkalaukku, johon minulla oli jo hyvät suunnitelmat. Valitettavasti alkukurssi meni ohitse monien poissaolojen tähden ja lopulta laukku vaihtui vinttikoirapannaksi. 

Aluksi mitattiin koiran kaulanympärys. Pannan tehtiin mittojen mukaan ja leikattiin pahvista. Kaavaan piti muistaa jättää metallirenkuloille kiinnitysvarat. Ne on kuvassa taitettu kaavan alle piiloon. 

Parkkinahalle piirretään kaavan ääriviivat naskalilla

Pahvikaavojen jälkeen oli parkkinahkavuodan leikkauksen aika. Naskalilla piirrettiin viivat kaavojen mukaan. Parkkinahkaan jää kaikki jäljet näkyviin, joten piti olla tosi tarkkana piirtämisen kanssa. Seuraavaksi oli tiedossa leikkausta mattopuukolla. Minulla ei ollut käsivoimia leikata nahkaa kerralla läpi, joten piti leikata muutaman kerran samasta kohdasta. Omien sormien lisäksi piti varoa ettei puukko lipsahda vuodan pinnalla väärään kohtaan. Maltti oli valttia!

Ompelussa tarvittavia välineitä

 Pannassa on myös alusnahka, joka on pehmeää poroa. Se oli helpompi leikata saksilla oikeanlaiseksi kappaleeksi. Leikkauksen jälkeen värjäsin parkkinahan kuviot punaisella ja taustan mustalla. Tein pantaan sydämet maitoliiman avulla, joka haisi aika eksoottiselta. Värjäyksen jälkeen alusnahkaan ja päällysnahkaan tehtiin reiät, jotta ompelu sujuisi paremmin. Ompelu tapahtuu kahden neulan, naskalin ja Leathermanin avulla. Sormet ei ole vielä tottunut ompelemaan näin kovaa materiaalia. Peukalot ja etusormet ovat jo kosteusarkoja, kun lankaa saa vetää tosissaan. 

Muisto läheisestä

Kierrätyspajassa ompelin tyynyn, joka on tehty punaisen huovutetun villatakin takakappaleesta ja etukappaleen osasta. Toinen puoli on isoäidinneliöitä.

 

 Isoäidinneliöt eivät ole minun tekemiäni, vaan kesällä edesmennyt isoanoppini oli virkannut niitä jokusen kymmenen. Sain neliöt itselleni ja yhdistin ne perintölangoilla toisiinsa.

Toiselle puolelle jäi näkyviin ikävä sauma. Se piti saada piiloon ylijääneillä isoäidinneliöillä, mutta se ei näyttänyt tarpeeksi kivalta. Yksi neliö pujahti taskuun.

Neliöiden sijaan virkkasin VMS blogin ohjeen mukaan sydämiä. Elementit näyttivät liian irtonaisilta ja kokonaisuus on rauhaton.

Kirjoin mustalla langalla koristeet toisiinsa yhteen. Ajatuksenani oli kaksi leijaa, jotka seikkailevat tyynyn toisella puolella. Kesällä tyyny matkustaa mökille, isoanopin virkkaaman isoäidinneliöpeiton viereen.

Kirjailija Riikka Ala-Harjaa lainaten: 

"Jäisi ihmisestä jotain jäljelle, jäisi ainakin kuva. Värit jäisivät."

Hihoista säärystimet

Tämän vuoden ensimmäisellä kerralla pohdittiin, mitä tehtäisiin huovutetuista villavaatteista. Päädyin tekemään villapaidan pienellä twistillä ja hihoista tossut. Seuraavalla kerralla suunnitelmat olivat muuttuneet, hihoista tulee säärystimet ja punaisesta villatakista tulee isoäidinneliötyyny. Todennäköisesti en tee villapaitaa, mutta saas nähdä :)

 

Pahoittelut huonoista kuvista, mutta tammikuun iltana ei ole tarpeeksi valoa kännykkäkamerakuville. Musta möntti on siis tummansininen villatakki ja punaiset hihat näkyvätkin kuvassa hyvin. Kuvassa suunnittelin minkälainen yläosa säärystimiin tulee, käytänkö villatakin nappilistaa vai jotain muuta? Yläreunaan on huoliteltava, siinä on ruma leikkauskohta ja käytössä se saattaa purkaantua.

 

Enpäs käyttänytkään nappilistaa, vaan villatakin resorin kaksinkertaisena. Aluksi kiinnitin sen nuppineuloilla ennen leikkaamista, jotta lopputuloksesta tulee siisti. Tulin tälle kerralle hieman myöhässä, joten resorin kiinnittäminen säärystimiin jää seuraavaksi kerraksi. Ompeleminen on tehtävä käsin, sillä saumasta tulee kohtalaisen paksu. Toivottavasti seuraavassa postauksessa on jo näyttää jotain valmista.

Kierrätyspajan huovutusmateriaalit

Kierrätyspajassa huovutetaan villapaitoja ja villavaatteita pesukoneessa. Huovutuksen jälkeen niistä tehdään uusia tuotteita. Villavaatteessa pitää olla villaa vähintään yli 50%, jotta se huopuisi.

Kävin kirpparilla ja tässä on ostosreissun tulokset:

Kaksi miesten vaatekappaletta, neuletakissa lukee "pure new lamb wool" ja villapaita on villasekoitetta. Punaisessa naisten villatakissa ei lukenut mitään materiaalista, mutta se tuntui aika karkealta villalta. Näitä yhdistelemällä tulee varmaan aika kiva villapaita.

Olen aikoinaan virkannut sukkalangasta salomoninsolmuilla tuubihuivin, jota ei ole tullut käytettyä. Se on kanssa tummansininen ja aika karkeaa villalankaa. Miltähän mahtaa näyttää huovutetut salomoninsolmut?

Jännitetään miten villavaatteet huopuvat vai menenkö seuraavalle kirppiskierrokselle ;)

Ai niin, sain Prymiltä uuden kaapelin :) Hienoa toimintaa!

Kudottu kaulahuivi

Kasvivärjätyistä langoista kudottu kaulahuivi on ollut hyvän aikaa valmiina ja sitä on käytetty jonkinverran. Vaakatasossa olevat raidat ovat lupiinia. Muuten se on kudottu harmaalla langalla, joka on värjätty sipulilla. Hapsut on letitetty. Huivi on todellisuudessa hieman vaaleampi kuin kuvassa. Talvella valo ei meinaa riittää valokuvaamiseen.

Sattumusten summa - peitto

Matkalla töihin virkkasin koko viime loppukevään ja kesän isoäidinneliöitä. Päivässä ehti virkata noin kaksi neliötä, yhden kumpaakin suuntaan. Yleensä aamukiireessä tuli kaapattua jämälankalaatikosta lankakeriä mukaan ja junassa ihmeteltiin sattumusten summia. No, kaikki väriyhdistelmät ei mielestäni sopinut yhteen, mutta niillä mentiin mitä oli mukana. 



Työmatkan vaihduttua julkisesta liikenteestä vähemmän ympäristöystävälliseen suuntaan jatkoin neliöiden virkkaamista illalla kotona. Tarkoitus oli käyttää kaikki 7 veljestä - langat, valitettavasti niitä jäi vielä nurkkiin lojumaan peiton valmistuttua. Neliöitä tuli lopulta yli 70 kpl, lähemmäs 80 kpl. Peitosta tuli niin iso, että se käy melkein paripeitosta. Anoppi oli pyytänyt minulta muutama vuosi sitten isoäidinneliöpeittoa, joten hän sai kuvan peiton joululahjaksi. Seuraava peitto on jo suunnitteilla, ehkä ei enää isoäidinneliöitä...