Hui hai - Vegaanihai

Paperikurssin isompi työ oli paperimassaveistos, jonka sisällä on tukirakenteena kanaverkko. Verkko peitettiin sanomalehtisuikaleilla ja loppumuotoilu tehtiin paperimassalla. Viimeistely akryylimaaleilla maalaten.

Massaa lisättiin osissa ja välillä työn piti antaa kuivua. Paperimassa kuivuu hitaasti ja se on herkkää kolhuille. Hai pääsi kuivumaan kangaspuiden yläosan päälle, jotta evä ei saisi kolhuja ja alaosa haista kuivuisi.

Valmiin hain pohjan maalasin harmaaksi. Evien kärjet värjäsin esikuvan mustapilkkahain mukaan mustakärkiseksi. Olen ollut onnekas ja nähnyt musta- ja valkopilkkahaita Similanin saaristossa Thaimaassa sukelluksilla.

Pohjamaalin kuivuttua hai sai ylleen liukuvärjätylle siniselle pohjalle isoja keltaisia ja punaisia kukkia. Hain nimeksi tuli Vegaanihai. Tarkoittaen, että se ei syö pinnalla olevia uimareita. Luonnossa mustapilkkahait eivät ole yleensä vaarallisia ihmisille. Tulevaisuudessa voisin tehdä paperimassaveistoksia, sillä verrattuna keramiikkaan paperimassa on paljon armollisempi materiaali.

Pipo pakkasille

Virkkasin 7 veljestä jämistä ja Impivaara-langasta itselleni pipon. Ohjeeksi valikoitui nopeasti valmistuva Myboshin Suita-malli. Pipo valmistui yhdessä illassa ja lopputulos tuntui olevan kuitenkin liian ohut tai reikäinen näille pakkasille. Keksin virkata pipoon joustinneulevuorin sisäpuolelle.  

Lopputulos on sopivan paksu ja toivottavasti tarpeeksi lämmin. Virkatuista pipoista tulee helposti joko liian löysiä ja eivät pysy hyvin päässä. Malli on sopiva päähän ja tarpeeksi napakka eli näitä voisi tehdä muutaman muunkin eri värityksellä.

Paperin valmistusta

Paperiviira, irtokehys ja alaosa, jossa on verkko.

Kahtena viimeisenä kertana on ollut paperin valmistuksen vuoro. Aluksi valmistettiin kierrätyslistasta ja metalliverkosta nitomalla viirat. En tehnyt viiraa, sillä käytin valmista viiraa. Viiralla siis nostetaan altaasta paperimassaa, joka jää viiran verkkoon kiinni ja tästä syntyy valmistettava paperiarkki.

Valmistetuissa viiroissa oli vain yksiosa, jolloin paperiarkin rajaamisen tehdään viirojen reunat teippaamalla ja paperimassaa pitää puhdistaa verkosta pois. Tällöin arkin reunoista tulee luonnolliset ja pehmeät. Yleensä viiroissa on verkko-osa ja irtokehys, joka rajaa paperiarkin halutun malliseksi. Irtokehystä käyttämällä paperiarkin reunoista tulee siistit ja suorat. Käyttämäni viira on jälkimmäisen kuvauksen mukainen.  

Käsityökoululainen on nostanut viiran massasta.

Paperin valmistamisen perusteet oppii nopeasti ja helposti. Paperin tekemisen jatko-opinnot ovatkin jo toinen juttu, sillä paperi mahdollistaa vaikka mihin! Paperia voi valmistaa oljesta, hamppukuidusta, villasta, puuvillasta, pellavasta, kopiopaperista, kierrätyspaperista, vanhoista vaatteista (luonnonkuituisista), post-it-lapuista, muutamia esimerkkejä mainitakseni. Näpsässä valmistettiin paperia kopio- ja kierrätyspaperista sekä oljesta. Hyvät ohjeet paperin valmistukseen löytyvät esimerkiksi Serlachius-museoiden nettisivuilta. Gustaf-museolla pidetään tilauksesta myös paperipajoja, joissa opetellaan paperiarkin tekemistä ja sen koristelemista paperimassalla.

 

Liian paksu paperiarkki eli vettä oli liian vähän suhteessa massaan.

Käsityökoulussa paperi jauhettiin blenderin sijaan sauvasekoittimella, mutta tehosekoittimella saa paljon nopeammin ja tehokkaammin paperimassan pieneksi silpuksi. Ammattipaperintekijät käyttävät tässä työvaiheessa hollanteria eli kuitujen jauhinlaitetta. Hollanteri keksittiin 1600 -luvulla Alankomaissa lumppujen jauhamiseen paperin valmistusta varten. Minulla olisi ollut mahdollisuus käyttää toisaalla hollanteria, mutta minua peloteltiin sen siivoamisen hankaluudesta.   Paperimassassa paperin ja veden suhde tulee olla oikea, jotta massa ei ole liian paksua tai ohutta. Paksusta massasta tulee tönkköjä arkkeja ja massa valuu viirsta pois. Ohutta massaa on vaikea käsitellä ja sitä on vaikeaa irroittaa viirasta pois. Paperimasshan ohenee sitä mukaan, kun arkkeja valmistuu. Paperimassan ja veden suhde on silloin oikea, kun massa pysyy vaivattomasti viiran verkossa ja ei näytä kovin paksulta.

Olkipaperia.

Ensimmäisellä kerralla tein pelkkää olkipaperia eli massassa oli olkea, perunajauhoa sidosaineena sekä vettä. Oljet jämähtivät viiran verkkoon kiinni, eikä viiran ahkeralla kuivauksella ollut asiaan vaikutusta. Lopulta opettaja sai kopauttamalla viiraa pöytää vasten oljet irtoamaan viirasta. Ihme ja kumma olkipaperi säilyi ehjänä! Olkia liotettiin aluksi viikko vedessä ja sen jälkeen keitettin päivä ennen kuin masasta saattoi tehdä paperia.

Seuraavalla kerralla tein kierrätyspaperimassasta muutamia kerroksia päällekäin ja lopuksi lisäsin ohuen olkikerroksen koristeeksi. Märät paperiarkit näyttivät oikein kivoilta, paremmalta kuin pelkkä olkipaperi. Lisäksi kokeilin vesileimatekniikkaa eli muotoilin rautalangasta kuvioita. Laitoin kuviot puulevylle ja päälle kumosin paperiarkin. Roiskutin arkin päälle punaisia pigmenttiläiskiä, saas nähdä miten onnistui!

 

Paperin valmistus on hauskaa, mutta aika pikkutarkkaa puuhaa. Tekemisen aikana massan ohenemista pitää tarkkailla, hätäileminen ei sovi paperin tekoon. Arkkiin tulee helposti reikiä, jos ei keskity tekemiseen. Lopputöissä pitää ehdottomasti kiinnittää huomiota ettei massaa joudu viemäreihin, sillä se tukkii ne. Välineet pitää pestä huolellisesti ja monelta kantilta. Kuivuva massa tukkii viiran tehden siitä käyttökelvottoman pidemmän ajan kuluessa. Huolellisuudella paperin tekeminen ja lopputyöt sujuvat parhaiten. Tämä olikin minulle viimeinen kerta käsityökoulua ennen joululomaa. Seuraavana vuonna koulu alkaa paperimassaveistoksilla ja kirjan kovertamisella.

Ilmapalloja ja liimaa

Vuodenajasta ei olla erehdytty, vaikka vesi-ilmapalloja täyttelin paperikurssin aloittajaiseksi. Muut täyttivät isoja ilmapalloja ihan ilmalla, mutta minä valitsin veden pallojen sisällöksi. Tämän jälkeen pääsin tuorekelmun, liiman ja paperinarun kimppuun. Ilmapalloista tehtiin paperinarupalloja.

Välivaiheista ei ole kuvia, sillä työ oli sen verran sotkuista etten halunnut sotkea puhelinta. Jätin pallot kuivumaan ja seuraavaksi kerraksi pitäisi löytää 12 lampun valosarja. Muut käsityökoululaiset tekivät hieman isompia palloja.

Sitruunahedelmän tuoksuinen kranssi

Aikaisemmin syksyllä sain aikaiseksi pelkän pajurungon luonnonmateriaalikranssia varten. Sen jälkeen pohja on pyörinyt parvekkeella, olohuoneessa, sukulaislasten kädessä ja sille on naurettu kippurassa. Olihan se vähän surkean oloinen.

Syksyn mittaan keräsin lehtikuusen käpyjä kranssia varten. Tänä viikonloppuna vihdoin iski inspiraatio tehdä käpykranssi valmiiksi. Yritin aluksi kiinnittää käpyjä ohueen pohjaan rautalangalla, mutta kärsivällisyys ei riittänyt langan kanssa värkkäämiseen. Päätin lähteä ostamaan kuumaliimatarvikkeita, mutta ostosmatkalla tapasin tutun ja minut houkuteltiin metsään luonnonrauhaan. Metsästä tarttui mukaan vähän aikaa sitten kaadetun siperian- ja palsamipihdan risteytyspuun havuja. Ne ovat paljon pehmeämpiä kuin kuusenhavut ja tuoksu on kuin sitruunahedelmältä. Siperian- ja palsamipihdan risteymäpuu kasvaa kuulemma nopeasti. 

Havuissa on huumaava tuoksu.

Havut kiinnitin kuuliaisesti rautalangalla ja muutamat oksat liimasin kuumaliimalla. Kävyt liimasin havujen päälle, kun sormet eivät kestä rautalankaa. En tiedä kestääkö kuumaliima sääolosuhteita, mutta sambakarnevaaleilla liimaukset ovat tähän mennessä kestäneet jopa sadetta. Lopuksi vein kranssin koristamaan sukuhautaa, koska itselläni ei ole sille käyttöä. Ehkäpä teen vielä styroxkranssipohjaan liimaamalla käpykranssin jouluksi.

Itsepäinen veneenrötkäle

Virpiangervon latvat.

Luonnonmateriaalikurssi jatkui risutöillä. Tutustuttiin aluksi risutöiden tekemiseen pienellä työllä eli risuveneen valmistamisella. Minun työni valmistelu alkoi siitä, että pätkin itseäni pidempien virpiangervo-oksat materiaaliksi. Loput angervot jemmasin isompaa työtä varten, jossa todennäköisesti tarvitaan hieman järeämpiä työkaluja. Risuista syntyi paljon roskaa, joten alkuvalmistelut oli parempi tehdä ulkona. 

Risunippuja venerungoksi.

Pätkimisen jälkeen risuista tehtiin sopivan pituisia nippuja niin, että kummassakin päädyssä oli mukana latvoja. Jälkikäteen hieman harmitti, kun valkeni tämän työvaiheen olevan ensiarvoisen tärkeä veneen siisteyden kannalta. Nimittäin niput kierrettiin ohuella rautalangalla yhteen. Seuraavan kerran täytyy muistaa laittaa rautalankakiinnitykset samaan kohtaan risunippuja ja tehdä kieputuksesta siistin tiukka.

Niput punottiin yhdeksi matoksi rautalangalla, sepä vaati paljon sormivoimia. Matosta olisi pitänyt saada tasainen yhtenäinen tyylikäs risupeite eli tässä työvaiheessa hanskat olisivat olleet pop! Punonta vaatii melkoisesti tilaa ja se olisi ollut parempi tehdä pöydän päällä, eikä puoliksi sylissä.

Käsivoimia vaativa taivutus.

Maton jälkeen toinen pää sidottiin rautalangalla, sitten käsivoimin muotoilemaan veneen kaarevuutta. Angervot ovat jäykkiä itsepäisiä risuja ja ne ei helposti taipunut kaarevaksi. Risut olivat jo hieman liian kuivia, siksipä katkeamisvaaran vuoksi niitä ei uskaltanut painaa kovin lujaa. Sain avustuksella sidottua kummatkin päät kiinni ja hieman taivutettua risuja. Hyvällä tahdolla risutyöstäni on havaittavissa veneenmuoto.  Työni ei ihan ehtinyt valmistua kokonaan ja se on odottanut viimeistelyä parvekkeella. Täytynee kerätä sisua viimeistelläkseni risutyön loppuun.

Isoa risutyötä varten täytynee muistaa ottaa mukaan kunnon hanskat, käyttää hyödyksi risujen ominaista muotoa, sillä ne ovat lähempänä puiden oksia kuin risuja. Virpiangervolla on oksissakin voimakas tuoksu, jonka tähden risutöitä ei voi laittaa sisätiloihin. Pihamaalle voisi tehdä risuteltan, aitaan koristeen, kuitenkin upeaa juurakkoa hyödyntäen. Onneksi tässä on vielä kohtalaisesti aikaa jalostaa ideoita.

Olkinen pannunalunen

Luonnonmateriaali-kurssi jatkui pataluhan merkeissä. Saimme hieman helpotusta pataluhan tekemiseen, kun olkinen runko oli jo valmiina. Aikaisin samana aamuna oljet oli laitettu lämpimään veteen likoamaan kieputusta varten. Tarpeeksi pitkiä tukevia rukiinolkia on kuulemma vaikea saada.

Donitsin päälle ryhdyttiin kieputtamaan 3-4 oljenkortta. Alku oli tietysti haasteellinen, muuten kohtalaisen helppo tehdä. Olkien kiertämiseen, vetämiseen ja nykimiseen sai purkaa patoutuneet voimat, ehkäpä pataluha on ollut entisaikojen ressilelu? Pataluhan vaikeus oli siinä ettei katkonut turhanpäiten rukiinolkia.

Pannunalunen valmistui yhdessä illassa. Tämän pataluha taitanee jäädä kerran elämässä -kokeiluksi. Taidan kohdistaa voimavarani enemmänkin esimerkiksi perinnelankatekniikoihin kuin olkitöihin, mutta oli mukava oppia uusi perinnekäsityö.